torstai 2. tammikuuta 2014

Kuulemisia

Kävin syyskuussa ympäristövaliokunnassa kuultavana nyt voimaan tulleesta metsälakiesityksestä. Paljoa en odottanut enkä siinä suhteessa tullut pettymään.

Samaan aikaan oli myös edustajat MTK:sta ja metsäteollisuudesta. Heidän mukaansa lakiesitys on erinomainen, vapauttaa metsänomistajat melkein mihin vaan, monimuotoisuus lisääntyy jne. Oikein tuli murheinen mieli, kun kuuntelin MTK:n Jylhää. Sanoinkin hänelle pois lähdettäessä, että ruvetkaa nyt lopultakin ajamaan metsänomistajan asiaa ja irrottautukaa byrokraateista. Eipä tuo mitään ymmärtänyt. Keskustelu oli esitysten jälkeen tyhjänpäiväistä ja kysymykset joutavia. Eljas Pohtila oli tehnyt kokoomuksen Heinoseen vaikutuksen uhoamalla, että metsät ränsistyvät, jos niitä käsitellään eri-ikäiskasvatuksella. Sanoin, etteivät näytä ränsistyneen kansallis- tai luonnonpuistoissakaan. Murheellista, kun kuitenkin pitäisi olla kyse ympäristövaliokunnasta.

Erkki Lähde
metsänhoidon professori, emeritus
Hyvinkää

Ei kommentteja: