Turhat kulut pois metsätaloudesta

Osittain julkaistu 2.8.2013 Helsingin Sanomissa

Metsä on luonnonvara, joka tuottaa puuta, maisemaa, marjoja, sieniä, virkistystä, terveyttä ja paljon muuta ihan ilmaiseksi. Se on tehnyt sitä tuhansia vuosia. Samaa metsää voi hyödyntää samanaikaisesti kaikkiin näihin tarkoituksiin. Perinteisesti metsää hakattiinkin vain harventamalla eli harsimalla isoja, jo korjuukypsiä tukkipuita. Metsä säilyi metsännäköisenä. Tulos oli samalla sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta paras. Talonpoikaisjärki oli viisasta. Tutkimukset ovat sen osoittaneet todeksi.

Yhtäkkiä 60 vuotta sitten kaikki perinteinen romutettiin. Metsänomistajat pakotettiin hakkaamaankin pieniä, halpoja, keskenkasvuisia puita alaharvennuksella ja uudistushakkuulla. Näin meneteltiin, koska kasvava selluteollisuus tarvitsi paljon halpaa raaka-ainetta. Lakia ei muutettu, metsäpoliisi vain tulkitsi samaa lakia toisin eli päinvastaisesti. Metsäomistajien talous romahti. Samasta metsästä saattoi nyt saada vain kerran sadassa vuodessa kunnon tilin. Se edellytti avohakkaamista, joka aiheuttaa suunnattomia kustannuksia taimituotannosta, istutuksesta, heinimisestä, ruohojen polkemisesta ja moneen kertaan ilmaisen luontaisen alikasvoksen raivauksista sekä valtion tukiaisia niihin.

Kaikkea tätä turhaa ja kallista puuhastelua varten on tarvittu massiivinen valtion eli veronmaksajien maksama ohjaus-, neuvonta-, rahoitus- ja valvontajärjestelmä niin ministeriössä kuin kentällä. Pukki pantiin kaalimaan vahdiksi eli sama organisaatio osti, myi, ohjasi, neuvoi, rahoitti, valvoi ja syytti, jopa käytännössä tuomitsi. Vaikka nämä hommat jaettiin kahtia, ne edelleen ovat saman katon alla. Valtio ylläpitää ja rahoittaa pakkojäsenmaksulla metsänomistajien neuvontajärjestelmää eli yksityisluonteisia metsänhoitoyhdistyksiä. Mikään niistä ei ole taloudellisesti vastuussa tekemisistään metsänomistajille, ei edes kansantaloudelle.

Nyt kun valtion talous on kuralla, olisi järkevää lopettaa nämä turhat ja kalliit puuhat ja organisaatiot. Se merkitsisi niihin pakottavasta metsälaista luopumista eikä sen jatkamista lähes entisessä muodossa. Metsät säilyisivät metsinä eli maisemat kauniina eivätkä ne enää muuttuisi avohakkuu- ja taimikkoraiskioiksi. Ne palvelisivat paremmin ihmisten tarpeita ulkoiluun, virkistykseen, marjastukseen, sienestykseen ja moniin muihin niin sanottuihin ekosysteemipalveluihin.

Erkki Lähde
metsänhoidon professori, emeritus
Hyvinkää